perjantai 27. tammikuuta 2017

Hyvän fiiliksen kahvila - Roots Helsinki

Vegaaninen kahvila, kahvila, aamupalasuositus, brunssi

Oli aika, jolloin podin sunnuntaiahdistusta, vaan enpä pode enää. Nykyään nautin viikon viimeisen päivän joutilaasta ja verkkaisesta ilmapiiristä, josta ammennan voimia nurkan takana häämöttävään arkeen. Parhaimmillaan sunnuntaipäivä alkaa aamulenkillä ja rauhallisella aamiaisella auringonpaisteessa. Juuri näin sain viime sunnuntain aloittaa, kun kävelimme ystävieni kanssa heräileviä katuja pitkin Roots Helsinkiin aamupalalle.

Hyvinvointi ja kasvisruoka ovat tämän hetken megatrendejä ja myös veganismista on tullut valtavirtaa. Ei siis ihme, että vegaani- ja raakaruokaa tarjoilevassa kahvilassa kävi sunnuntain vilske. Onneksi olin varannut pöydän etukäteen, koska muuten kuusihenkinen seurueemme olisi joutunut odottamaan pöydän vapautumista tovin jos toisenkin.

Gluteeniton kahvila, joogastudio, Roots Helsinki

Roots Helsingin rouhea sisustus on yhdistelmä industrial-henkeä ja sitä pehmentäviä elementtejä, kuten terrakottaruukkuihin istutettuja viherkasveja, joita riippuu runsaasti myös amppeleissa ikkunoiden edessä. 

Olen viherkasvientusiasti ja mielestäni tila kuin tila herää henkiin viherkasvien myötä. Viherkasvit henkivät tietysti loistavasti Roots Helsingin konseptia, se kun ei ole pelkkä kahvila vaan myös joogastudio ja ennen kaikkea paikka, joka haluaa tarjoaa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja herättää ihmisten juuret eloon. 

vegaanikahvila, gluteeniton, kallio, kahvila, helsinki

Ruokalistalta löytyy monenlaisia terveellisiä herkkuja vegepurilaisista vegaaniseen jäätelöön, raakakakkuihin, salaatteihin ja vihannesmehuihin. Kaikki Roots Helsingin sapuskat ovat gluteenittomia, lukuun ottamatta paria annosta, joissa on käytetty Jalotofun kylmäsavutofua tai Nyhtökauraa ja saattavat siksi sisältää gluteenijäämiä.

Itse noudatan gluteenitonta ruokavaliota, minkä lisäksi vältän valkoista sokeria ja käytän olemattoman vähän lehmänmaitotuotteita. Nautinkin suunnattomasti niistä ruokapaikoista, joissa voin huoletta syödä (lähes) mitä vain. Myös se, että ruoasta tulee hyvä olo, on itselleni todella tärkeää. Roots Helsinki ei kuitenkaan ole mielestäni vain terveysintoilijan paikka. Annokset edustavat nimittäin herkullista, nykyaikaista ruokaa, joka on samalla myös terveellistä. Itsekin olen yhtä aikaa kulinaristi ja koukussa hyvään oloon. Hyvä maku ja tervellisyys eivät sulje toisiaan pois, päin vastoin.

hummusleipä, porkkanamehu, tuorepuuro

Sunnuntaina koko pöytäseurueemme tilasi alkuun aamiaissetit, joihin kuului mustaherukkatuorepuuroa ja siemenleipää punajuurihummuksen, itujen ja semikuivattujen tomaattien kera sekä vapaavalintainen vihannesmehu ja kahvi tai tee. Maut olivat kaikin puolin kohdillaan ja onnistuivat vakuuttamaan myös ystäväni, joka aiemmin suhtautui hieman epäluuloisesti vegaaniruokaan ja tuorepuuroihin. Ilahduttavaa oli, että kokonaisuus maksoi maltillisesti vain 12 euroa.

Roots Helsingin aamupala

Jälkkäriksi jaoimme vielä matcha-vohvelin, joka tarjoiltiin vegaanisen minttu-matcha-jäätelön kera. Annos oli nappisuoritus ja jäätelö suorastaan hullun hyvää (sen perässä tulen kahvilaan pian uudestaan)! Jos muuten matchaa, eli jauhettua vihreää teetä sisältävät aamiaistarjottavat kiinnostavat, kannattaa kurkata myös aiemmin postaamani matcha-jogurttin ja matcha-granolan reseptit.

Gluteeniton vohveli

Ainakin omalla kohdallani Roots Helsinki lunasti lupauksensa ja sieltä poistuessani olo oli juuria myöten ravittu. Sunnuntaipäiväni täydellisti iltapäiväjooga omassa olohuoneessani, mutta ensi kerralla yhdistäisin mieluusti Roots Helsingin aamupalaan sitä edeltävän joogatunnin.

Vegaanikahvila, joogaa ja herkkuja


Vegaanikahvila Kalliossa


Lämmin suositus Roots Helsingille, jossa ystäväni tunsi olevansa ulkomailla!

Roots Helsinki, Vaasankatu 14, Helsinki
tel. 050-3007989




Ei kommentteja: