perjantai 25. marraskuuta 2016

Perjantai-illan merkki - sinisimpukat rakuunaliemessä (GF)


Tänään se koittaa taas, perjantai-ilta! Työviikon viimeisenä päivänä olen yleensä vähintään yhtä väsynyt kuin muinakin arkipäivinä, mutta siitä huolimatta vasta-alkanutta viikonloppua tekee mieli juhlistaa jotenkin. Mikä sopisikaan tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvä ruoka. Talviaikaan (tai tarkemmin sanottuna niinä kuukausina, joiden englanninkielisessä nimessä on kirjain R) syömme perjantai-iltaisin usein simpukoita. Ne valmistuvat hujauksessa, mutta ylevöittävät perjantain sopivan mutkattomalla tavalla. 

Oikeastaan on hassua, ettemme juuri koskaan syö simpukoita muina viikonpäivinä. Edullisina ja nopeasti valmistuvina ne nimittäin sopisivat hyvin myös tavalliseksi arkiruoaksi. Perinteisestihän simpukat ovat olleet, ja ovat yhä monessa maassa, köyhän kansan ruokaa. Helsingissä kaupungin parhaat simpukat löytyvät mielestäni Anton & Antonista. Ne ovat suuria, mehukkaita ja MSC-sertifioituja, eikä niitä ole pakattu kaasuun ja vakuumiin.  

Tykkään varioida simpukoiden makumaailmaa, mutta usein lautaselle päätyy peribelgialaisittain valkoviinissä höyrytettyjä sinisimpukoita, joiden ranskankielinen nimi Moules a la Marinièr kääntyy suomeksi "sinisimpukoita merimiehen tapaan". Viimeaikoina olen käyttänyt simpukoiden liemeen usein roseeviiniä, jota meille jäi mieheni 40-vuotisjuhlista monta pullollista (roseeviini sopii muuten hyvin myös mustekalan keittämiseen). Tänä syksynä olen innostunut maustamaan liemen tuoreella rakuunalla, joka tuo makuun oman twistinsä.

Jos on aikaa, paistan simpukoiden seuraksi ranskalaisia. Silloin kotitekoinen aioli kruunaa kokonaisuuden. Ranskisten resepti löytyy täältä. Toisinaan tyydyn kuitenkin pelkkiin simpukoihin vihreän salaatin kera.

Täydellisenä perjantaina koti on siisti ja maljakossa tuoreita kukkia. Aina näin ei kuitenkaan ole. Silloin sammutan valot, sytytän kynttilät ja ummistan silmäni kaappien alla lymyileviltä pölykoirilta - ja viikonloppu alkaa hyvin. 




Sinisimpukat rakuunaliemessä (neljälle)

1,5 kg sinisimpukoita
1 iso banaanisalottisipuli silputtuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl oliiviöljyä tai voita
2 rkl tuoretta rakuunaa
2,5 dl valko- tai roseeviiniä
0,5 dl vettä
(0,5 dl kermaa)
hienoa merisuolaa

Lisäksi 

tuoretta persiljaa silputtuna

Pese sinisimpukat huolella ja poista niistä tarvittaessa parrat. Heitä pois ne simpukat, joiden kuori ei sulkeudu, kun napautat simpukankuorta. Kuumenna öljy tai voi suuressa kattilaassa. Kuullota valkosipuli- ja sipulisilppua muutama minuutti voissa / öljyssä. Lisää viini ja vesi sekä rakuuna ja suola. Kuumenna kiehuvaksi. Kun neste kiehuu voimakkaasti, lisää simpukat liemeen. Nosta kansi kattilan päälle. Keitä simpukoita täydellä teholla noin 5 minuuttia. Ravistele kattilaa keittämisen aikana. Simpukat ovat kypsiä, kun niiden kuori on auennut. Lisää lopuksi kerma, jos käytät sitä. Kuumenna liemi. Älä syö avautumattomia simpukoita!

Tarjoa simpukoiden kera aiolia ja ranskalaisia tai syö ne sellaisenaan. 


4 kommenttia:

Viikonloppukokki kirjoitti...

Rakuunaa ei olekaan tullut kokeiltua simpukoita maustamaan. Aika hassua, sillä se on yksi lempiyrteistäni. Simpukat on meilläkin tavallista perjantai herkkua!

Nanna kirjoitti...

No rakuuna on jännä mauste tähän. Pitääpäs kokeilla. Aina ei uskalla noita vahvempia yrttejä testata joka paikkaan, mutta jos sinä kerran edellä....

Selina kirjoitti...

Simpukat ovat kyllä oivallista perjantaisapuskaa, Viikonloppukokki! Rakuunaa tulee itsenikin kyllä käytettyä ruoanlaitossa liian vähän, vaikka se on niin ihanaa.

Selina kirjoitti...

Nanna, en enää muista, mistä päähäni pälkähti maustaa simpukat rakuunalla, mutta onneksi niin kävi - ainakin tähän mennessä kaikki ovat tykänneet tästä kombosta. :)