perjantai 27. toukokuuta 2016

Uunissa tai grillaten - Garam masala -lohta, paahdettua varhaiskaalia & lipstikkaraita


Grillattu varhaiskaali innostaa minua tänäkin kesänä ja aion tarjoilla sitä lähikuukausina muodossa jos toisessakin - lisukkeena ja aterian pääraaka-aineena. Jos ette vielä ole maistaneet grillatusta varhaiskaalista valmistettua caesarsalaattia, suosittelen kokeilemaan sitä ensitilassa. Omasta mielestäni se on suorastaan perinteistä esikuvaansa parempaa, resepti löytyy täältä). 

Kun grilliä ei ole saatavilla tai grillaaminen tuntuu muuten vain työläältä, paahdan varhaiskaalilohkot uunissa makoisiksi. Nopeasti valmistuva lisuke taipuu vaikka mihin. Viimeksi meillä syötiin sitä tiistai-iltana garam masalalla maustetun uunilohen ja lipstikkaraidan kanssa. Kastikettani voisi yhtä hyvin tituleerata lipstikkatsatsikiksi, mutta koska lohi on maustettu intialaisella mausteseoksella, olkoon se tällä kertaa raitaa. 

Sekä kalan että kaalit voi halutessaan valmistaa myös grillissä. Silloin sapuska muuttuu entistäkin herkullisemmaksi.

Garam masala -lohta, paahdettua varhaiskaalia & lipstikkaraita (neljälle)

Garam masala -maustettu lohi

600 g pala nahallista lohifileetä
1 rkl garam masala -mausteseosta (tai maun mukaan)
2 rkl kookossokeria
1 tl hienoa (harmaata merisuolaa)

Uunissa paahdetut varhaiskaalilohkot

1 varhaiskaali
2 rkl neutraalin makuista ruokaöljyä
sormisuolaa

Raitakastike

300 g turkkilaista jogurttia
1 kurkku
1 valkosipuli
sormisuolaa tai hienoa (harmaata) merisuolaa
hienonnettua lipstikkaa maun mukaan

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Leikkaa varhaiskaali lohkoiksi siten, että kanta pitää lohkot kasassa. Sivele lohkot öljyllä. Aseta lohi uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Sekoita suola, garam masala ja kookossokeri keskenään kulhossa. Hiero mausteseos kalan pintaan. Paista uunissa n. 20 minuuttia.  Käännä grillivastus päälle ja grillaa kalaan rapea pinta.

Lisää kaalinlohkot uuniin, kun lohi on ollut uunissa 10 minuuttia. Jos valmistat pelkästään paahdettuja varhaiskaalilohkoja, paahda niitä 225-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.

Valmista kastike kalan ja kaalin kypsyessä. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. Laita kurkkuraaste lävikköön ja puristele siitä ylimääräinen neste pois. Raasta valkosipulinkynsi. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa tai lipstikkaa.




tiistai 24. toukokuuta 2016

Hyvä aamunavaus - mantelinen mustikkatuorepuuro chiansiemenillä



Kukapa ei rakastaisi hitaita aamuja ja pitkän pitkiä aamiaisia. Nautin suunnattomasti niistä viikonloppuaamuista, jolloin saan istua rauhassa pöydän ääressä ja lukea paperi(!)lehteni kannesta kanteen. 

Arkiaamut ovat sen sijaan lapsiperheessä usein läkähdyttävän hektisiä. Toisinaan päässäni soi aamuisin se riivaava, kiivastempoinen lastenlaulu, jossa "...hellalla pihisee kellokin soi, leivälle levitä kaapista voi, hellalla pihisee, kellokin soi, aamusta päivä alkaa..."

Hulinasta huolimatta pyrin aloittamaan jokaisen päiväni hyvillä mielin. Tässä pyrkimyksessä maistuvalla ja terveellisellä aamiaisella on merkittävä rooli. En voi enää ymmärtää entistä itseäni, joka skippasi aamupalan ja kärsi verensokerin heilahtelusta pitkin päivää. 

Yön yli jääkaapissa tekeytynyt ravitseva tuorepuuro sopii vaivattomuudessaan hulina-aamujen sapuskaksi, mutta vielä ihanammalta se maistuu, kun sen saa syödä kaikessa rauhassa, osana viikonlopun jättiaamiaista, joka venähtää puolivahingossa brunssiksi.

Mantelinen mustikkatuorepuuro chian siemenillä (kahdelle)

2 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
2 dl mantelimaitoa
2 dl mustikoita (pakastemustikat sulatettuina)
1 rkl chian siemeniä
(1-2 tl hunajaa)

Lisäksi 
Mustikoita
Kookossokeria

Soseuta mustikat sauvasekottimella. Sekoita kaikki tuorepuuron ainekset kulhossa. Anna puuron tekeytyä jääkaapissa yön yli. Tarjoa seuraavana päivänä mustikoiden ja kookossokerin kera.


torstai 19. toukokuuta 2016

BBQ goes Korea - hullun hyvä bulgogi


Toukokuu on edennyt salakavalasti jo yli puolenvälin, ja kohta on kesä myös kalenterin mukaan. Minä olen kuitenkin virittäytynyt kesämielelle jo aikoja sitten - onhan lämpötilakin ollut jo viikkoja viime juhannusta korkeampi. 

Ensi viikonlopuksi on luvattu lämpöä ja aurinkoa. Niinpä grillit kuumenevat taas monen talon ja mökin pihamaalla. Jos minä grillaan viikonloppuna jotakin, grillaan korealaista bulgogia, joka on mielestäni yksi maailman parhaista grillisapuskoista.  Bulgogin nimi muodostuu sanoista tuli ja liha, eli ruoka on tosiaan tarkoitettu grillissä valmistettavaksi. Joskus olen kuitenkin bulgoginhimoissani valmistanut sitä myös parilalla. Näinkin valmistettuna ruoka on ollut herkullista, mutta parhaimpaan tulokseen pääsee vain grillaten.

Bulgogin kanssa voi tarjota monenlaisia lisukkeita. Viimeksi katoin pöytään inkivääricoleslawta ja kurkkusalaattia sekä tietysti myös rakastamaani kimchiä, jota syödään Koreassa lähes ruoan kuin ruoan kanssa. 

Aurinkoista loppuviikkoa!

Korean bbq - Bulgogi

600 g (luomu)naudan ulkofileetä ohueksi viipaloituna
5 rkl tamaria 
2-3 rkl hienonnettua kevätsipulia
2 raastettua valkosipulinkynttä
2 tl seesamiöljyä
2 tl kookossokeria tai ruokosokeria
1 chili hienonnettuna, siemenet poistettuna
3 cm pala inkivääriä raastettuna
2 rkl paahdettuja seesamin siemeniä
2 rkl neutraalin makuista öljyä, esim. vaaleaa oliiviöljyä
  
Kastike

2-3 raastettua valkosipulinkynttä
2 rkl paahdettuja seesaminsiemeiniä
2 rkl silputtua kevätsipulia
6 rkl neutraalin makuista öljyä, esim. vaaleaa oliiviöljyä
chiliä tai (korealaisia) chilihiutaleita maun mukaan
sormisuolaa

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Anna lihan marinoitua puolesta tunnista pariin tuntiin. Valmista sillä välin kastike (ja lisukkeet).

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään kulhossa.

Ota lihat huoneenlämpöön lämpenemään puoli tuntia ennen grillaamista. 

Grillaa lihat kuumassa grillissä. Tarjoile kastikkeen, kimchin ja vaikkapa inkiväärillä maustetun coleslawn kanssa.




maanantai 16. toukokuuta 2016

Villin viikonlopun satoa - maitohorsmaparsaa


- Onko ihan kaikkea pakko syödä? Äitini osoitti kysymyksensä minulle lauantaina metsässä, kun  katselin metsäorvokkikasvustoa sillä (ruoka)silmällä. Hennon violetit kukat olisivat kyllä kaunistaneet salaattini, mutta koska kasvusto oli niin pieni, jätin orvokit tällä kertaa rauhaan ja tyydyin vain ihailemaan niiden kauneutta. Orvokkien syömättä jättäminen ei tosin kirpaissut juuri lainkaan. Villivihannessesonki on nimittäin nyt parhaimmillaan ja luonnosta löytyy yllin kyllin muitakin herkkuja. 

Vietimme viikonlopun maalla metsissä ja niityillä retkeillen sekä villivihanneksia keräten. Koska villiyrtit ja -vihannekset tuovat ruokiin oman, persoonallisen vivahteensa, tuppaa hortoiluinnostus menemään itselläni ajoittain suorastaan överiksi. Niinpä viikonlopun ruokalistalta löytyi ketunleipiä, voikukanlehtiä ja -nuppuja sekä kuusenkerkkiä ja maitohorsmanversoja.

Merisuolalla maustetussa vedessä kiehuatetut maitohorsmanversot sopivat hyvin parsan tapaan tarjottaviksi (ja voi niitä syödä monin muunikin tavoin). Olisin valamistanut horsmien rinnalle hollandaisen, mutta koska kananmunat olivat loppuneet, söimme villiherkun pelkän voisulan kera - ja hyvältä maistui.

Maitohorsmaparssaa & voisulaa

Maitohorsmanversoja (n. 10 kpl per syöjä)
Vettä
Hienoa merisuolaa

Lisäksi
Voisulaa tai hollandaisekstiketta, jonka resepti löytyy täältä.

Keitä maitohorsmanversoja 1-2 minuuttia merisuolalla maustetussa vedessä. Tarjoa voisulan (tai hollandaisekastikkeen kera).


HUOM! Kerää luonnosta vain sellaisia villivihanneksia, jotka tunnistat varmasti. Suomen luonnossa kasvaa myös tappavan myrkyllisiä kasveja.









maanantai 9. toukokuuta 2016

Kirsikankukka-aikaan - misomaustettua lohta, pikanttia ponzukastiketta & merileväsalaattia


Käyn joka vuosi kirsikankukinta-aikaan huokailemassa Hesarin varrella vaaleanpunaisena vaahtoavan puuvanhuksen alla. Traditioni siivittää ajatukseni aina Japaniin ja ruokaihmisenä kirsikankukkapäiväni kruunaa tietysti japanilainen ruoka. 

Tänä vuonna kasasin kulhoon hyvää tekevän annoksen, jossa on misomaustettua lohta, gluteenittomia soba nuudeleita, kirpeää ponzu-seesamikastiketta ja pikanttia leväsalaattia purjo- ja kurkkusuikaleiden kera. 

Oma pieni kevättraditioni teki taas tetävänsä: mieli ja ruumis virkistyneinä on taas hyvä lähteä uuteen viikkoon.



Misomaustettua lohta, ponzukastiketta & pikanttia merileväsalaattia (neljälle-kuudelle)
n. 800 g nahallinen lohipala
3 rkl misotahnaa
2 rkl kookossokeria

Ponzu-seesamikastike

1 dl ponzua
1/2-1 limen mehu
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl seesaminsiemeniä
(pieni pala inkivääriä raastettuna)
japanilaisia chilihiutaleita

Leväsalaatti

50 g kuivattua leväsalaattisekoitusta
1 rkl seesaminsiemeniä
1/2-1 punainen chilipalko ohueksi suikaloituna, siemenet poistettuna
1 rkl japanilaista soijaa (tai maun mukaan)
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl rypsiöljyä tai jotain muuta neutraalin makuista öljyä

Lisäksi 

Japanilaisia sobanuudeleita (tattarinuudeleita) pakkauksen mukaan keitettynä ja jäähdytettynä
1 kurkku siemenet poistettuna, ohueksi suikaloituna
purjoa ohueksi suikaloituna.

Valmista ensin lohi. Hiero misotahna lohen pintaan. Anna lohen maustua kylmässä pari tuntia. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Pyyhi suurin osa misosta pois. Hiero kookossokeri kalan pintaan. Paista lohta uunissa n. 25 minuuttia, jolloin lohi on sisältä vielä punertavaa. Napsauta grillivastus päälle ja grillaa kalaan rapea pinta.

Valmista ponzukastike ja leväsalaatti kalan kypsyessä. Paahda kastikkeeseen ja leväsalaattiin tulevat seesaminsiemenet pannussa. Ota 1 rkl seesaminsiemeniä syrjään leväsalaattia ja 2 rkl kastiketta varten.
Valmista leväsalaatti. Esikäsittele eli liota ja huuhtele levä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta levä huolella. Yhdistä kaikki salaatin ainekset keskenään ja sekoita.

Valmista ponzukastike. Yhdistä kaikki kastikeainekset keskenään ja sekoita.








lauantai 7. toukokuuta 2016

Äidille - Pavlova mascarponevaahdolla


Pavlova on minulle ennen kaikkea kesäkauden jälkiruoka, näyttäähän kaakku jo itsessään niin kepeän kesäiseltä.  Mikäpä siis sopisi paremmin juhlistamaan keväistä äitienpäivää kuin tämä päältä rapean ja sisältä sitkoisen marenkipohjan päälle kasattu ja marjoilla kruunattu jälkkäri.

Pavlovaa voi muunnella rajattomasti mielensä mukaan. Itse suosin joko tätä vaniljaisella mascarponevaahdolla tai raikkaalla lemon curdilla maustettua versiota. Pääasia kuitenkin on, että päällimmäisenä on runsaasti tuoreita marjoja tai hedelmiä. 

Pavlova on myös näppärä piknikeväs, koska sen osat voi helposti esivalmistella kotona. Minä haaveilen aurinkoisesta äitienpäiväpiknikistä (jonkun muun kuin itseni valmistamien eväiden kera), enkä panisi pahitteeksi pavlovaakaan...

Aurinkoista äitienpäivää kaikille!  

P.S. Tämän reseptin olen aiemmin jakanut Maijan maailmaan suunnittelemani uuden vuoden menun yhteydessä. Samasta postauksesta löytyy myös possun ribsien ja hedelmäisen Monkey Gland -kastikkeen resepti, jotka sopivat oivallisesti myös kesäkauden grillikemuihin.

Pavlova vaniljaisella mascarponevaahdolla

1 marenkipohja (katso ohje)
Mascarponevaahtoa (katso ohje)
Mieleisiäsi marjoja ja hedelmiä
Tuoretta minttua
(Agavesiirappia)

Marenki

4 kananmunaa
1/2 tl (luomu)sitruunan mehua
1,5 dl tomusokeria
1,25 dl Siro-sokeria (erityishienoa sokeria)
1 tl perunajauhoja

Erottele valkuaiset kuivaan kulhoon. Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi, kiiltäväksi vaahdoksi. Lisää sitruunanmehu ja sokerit vähän kerrallaan. Vatkaa  kovaksi, terävähuippuiseksi vaahdoksi. Lisää perunajauhot vatkauksen loppuvaiheessa. Vaahto on valmista, kun se pysyy kulhossa ylösalaisin käännettynä.

Piirrä leivinpaperille iso ympyrä esim. kattilankantta apuna käyttäen iso ympyrä. Täytä ympyrät marenkimassalla lusikkaa tai nuolijaa apuna käyttäen. Kypsennä 100-asteisessa uunissa 80 minuuttia. Alenna lämpö 50 asteeseen ja jatka kypsennystä toiset 80 minuuttia. Sammuta uuni, raota luukkua ja anna marengin kuivua uunissa yön yli. Marengin kuuluu olla pinnalta rapeaa ja sisältä ihanan sitkeää.

Mascarponevaahto

400 g mascarponejuustoa
4 dl vispikermaa
6 rkl  tomusokeria (tai maun mukaan)
1 tl vaniljajauhetta
2 tl sitruunanmehua

Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon sokeri ja vaniljajauhe sekä sitruunamehu. Yhdistä kerma ja tuorejuustoseos keskenään varovasti käännellen.

Levitä mascarponevaahto marenkipohjan päälle. Koristele tuoreilla marjoilla ja hedelmillä sekä mintulla. Viimeistele halutessasi agavesiirapilla.


keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Salaatti grillatuista harissaporkkanoista & kastike säilötyistä sitruunoista


Mitä olisikaan keittiöelämä ilman säilöttyjä sitruunoita! Ainakin paljon ilottomampaa ja mielikuvituksettomampaa kuin niiden kera. Olen ylistänyt säilöttyjä sitruunoita (huutomerkkien kera) jo useampaan otteeseen, enkä syyttä, tuovathan ne helposti uutta twistiä moneen ruokaan.

Säilötyistä sitruunoista ja oliiviöljystä pyöräytetty kastike kohottaa tämänkin grillatuista porkkanoista, fetasta, mintusta ja paahdetuista manteleista valmistetun salaatin hetkessä seuraavalle tasolle. Tämä tulee varmasti olemaan yksi vasta-alkaneen grillikauden suosikkisapuskoista, vieläpä kun se taipuu yhtälailla kokonaiseksi ateriaksi kuin muiden grilliherkkujen lisukkeeksi. Niin, grillikausi on tosiaan jo alkanut! Jos käytössä ei ole grilliä, uuni ajaa kyllä asiansa, ja herkullinen salaatti pyöräytetään paahdetuista porkkanoista. 

Grillattuja porkkanoita, fetaa, paahdettuja manteleita, minttua
& kastike säilötyistä sitruunoista (neljälle)

1 kg porkkanaa tikuiksi lohkottuina
5 rkl vaaleaa oliiviöljyä
2 tl harissatahnaa (tai maun mukaan)
hienoa merisuolaa
400 g lampaanmaitofetaa (tai vegaanista sheese-juustoa)
1 ruukku minttua
2 kourallista mantelilastuja
(4 kourallista babypinaattia)

Kastike

2 dl extra virgin -oliiviöljyä
3-4 pientä säilöttyä sitruunaa tai maun mukaan (koot vaihtelevat paljon)
mustapippuria myllystä

Valmista kastike. Yhdistä oliiviöljy ja säilötyt sitruunat (lohkottuina, siemenet poistettuina) blenderin kannussa tai sauvasekoittimen kulhossa. Aja tasaiseksi. Mausta mustapippurilla. Voit myös lisätä sitruunat vähitellen, jolloin saat kastikkeesta mieleisesi vahvuista.

Paahda mantelilastut kuivassa pannussa kullanruskeiksi.

Kuumenna grilli (tai uuni 250 asteeseen). Valmista porkkanat. Yhdistä kulhossa harissa ja öljy. Lisää porkkanat kulhoon. Pyörittele porkkananpalat öljyssä. Mausta suolalla. Grillaa porkkanoihin hyvä väri. (Jos käytät uunia, paahda porkkanoita uunissa n. 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.) Porkkanoihin saa jäädä pieni suutuntuma.

Kasaa salaatti vadille. Asettele halutessasi alimmaiseksi babypinaatinlehtiä. Lado grillatut porkkanat pinaatin päälle. Murenna feta joukkoon käsin. Viimeistele paahdetuilla mantelilastuilla, revityillä mintunlehdillä ja kastikkeella.