sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Panzanella-salaatti Hävikkiviikon hengessä


Hävikkiviikko vetelee viimeisiään, mutta ruokahävikki on yhtä ajankohtainen asia teemaviikon jälkeenkin. Kuluttajaliiton sivuilta selviää, että Suomessa heitetään vuosittain henkilöä kohden  20-26 kiloa eli 125 euron edestä ruokaa roskiin. Yhteenlaskettuna kotitaloudet siis kärräävät vuosittain ruokaa kaatopaikalle peräti 500 miljoonan euron arvosta. Tämä vastaa noin kuutta prosenttia kaikesta kuluttajien ostamasta ruoasta. Tilastot ovat hurjaa luettavaa, varsinkin, kun kulutuksen aiheuttamista kasvihuonepäästöistä jopa 25 prosenttia johtuu ruoantuotannosta.  

Kuivahtanutta leipää heitetään maassamme vuosittain roskiin 12 miljoonaa kiloa. Isoäitini sukupolvi jalosti kuivat vaalean leivänkannikat köyhiksiritareiksi tai jauhoi ne korppujauhoksi. Se on edelleen yksi varteenotettava vaihtoehto, mutta yhtä hyvin niistä voi valmistaa italialaista panzanella-salaattia. Se on perheessämme tyypillistä leipähävikinestoruokaa ja yksi pieni askel kohti pienempää ruokahävikkiä.


Panzanella-salaatti (kahdelle)

2-3 viipaletta kuivahtanutta maalaisleipää
1/2 kurkku
1/2 rasia kirsikkatomaatteja
1/2 punaisesta paprikasta 
1 varsisellerinvarsi
pieni pala purjoa
kalamataoliiveja
1/2 ruukku basilikaa

Kastike

5 rkl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
merisuolahiutaleita
mustapippuria myllystä

Leikkaa leipäviipaleet kuutioiksi. Halkaise kurkku pitkittäin ja poista siemenet esim. lusikalla kaapien. Viipaloi kurkku ja varsisellerinvarsi, halkaise kirsikkatomaatit ja kuutioi paprika. Halkaise ja pese purjo. Suikaloi se sitten ohuiksi suikaleiksi.  Yhdistä salaattiaineet kulhossa.

Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada kastike salaatin joukkoon. Anna maustua hetki ja viimeistele salaatti revityillä basilikanlehdillä ja kalamataoliiveilla.



Ei kommentteja: