keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Punajuuriquinoa-härkäpapupihvit, pikkelöityä punasipulia & jogurttia


Posti toi VersoFoodilta ihanan paketin, jossa oli härkäpapurouhetta. Tuoreet härkäpavut ovat suurta herkkuani ja kuivattuna niitä löytyy aina kaapistani, mutta rouhe sen sijaan oli minulle uusi tuttavuus. Härkäpavun ystävänä innostuin kuitenkin heti kokeilemaan sitä.

Suomessa proteiinipitoisia härkäpapuja on pitkään kasvatettu ennen kaikkea eläinten rehuksi. Kyllähän eläimet tietysti tarvitsevat kelpo murkinaa, mutta olisi hienoa, jos härkäpapua löytyisi entistä enemmän myös meidän ihmisten lautasilta. 

Härkäpapurouhe sopii käytettäväksi soijarouheen tapaan, mutta omissa silmissäni härkäpapu hakkaa soijan mennen tullen. Se on nimittäin kotimaista ja siten ekologista, eikä sen terveellisyys ole soijarouheen tavoin kiistanalaista. 

Mitä sitten kokkasin saamastani härkäpapurouheesta?  

Meillä syödään melko usein erilaisia papupihvejä ja -pyöryköitä. Viime aikoina olen innostunut myös quinoapihveistä. Koska jääkaapista löytyi eilisen punajuuriquinoan jämät, päätin valmistaa pieniä punajuuriquinoa-härkäpapupihvejä, jotka päätyivät pitaleivän väliin pikkelöidyn punasipulin, vihannesten, valkosipulijogurtin ja yrttien kera. 

VersoFoodia voi muuten seurata Facebookissa täällä: https://www.facebook.com/VersoFood.

Punajuuriquinoa-härkäpapupihvit, pikkelöityä sipulia & jogurttia

Punajuuri-härkäpapupihvit (n 16 pientä tai 8 isoa pihviä)

1,5 dl quinoaa
3 dl punajuurimehua
1 dl härkäpapurouhetta
3 dl vettä liottamiseen
2 pientä sipulia
öljyä paistamiseen
4 rkl tahinia
3 tl jeeraa eli juustokuminaa
3 rkl seesaminsiemeniä
4 valkosipulinkynttä
1 tl hienoa merisuolaa tai ruususuolaa
mustapippuria myllystä
0,5 dl pikakaurahiutaleita (gluteenittomia, jos haluat täysin gluteenittomat)
voita paistamiseen

Laita härkäpapurouhe veteen likoamaan n. 20 minuutiksi. Huuhtele quinoa lämpimällä vedellä ja keitä se punajuurimehussa kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Paahda seesaminsiemenet paistinpannulla kullanruskeiksi. Silppua sipuli ja valkosipuli hienoksi. Kuullota ne kevyesti öljytilkassa paistinpannussa. Hienonna kaurahiutaleet sauvasekoittimen avulla hienojakoisemmiksi, mutta ei kuitenkaan jauheeksi asti. Kun quinoa on kypsää, yhdistä kaikki pihviainekset keskenään ja sekoita ne tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta haluamasi kokoisia pihvejä ja paista niitä voissa tai öljyssä molemmin puolin, kunnes niiden pinta saa vähän väriä. 

Pikkelöity punasipuli

1 iso punasipuli
1 dl valkoviinietikkaa
0,5 dl vettä
1-2 rkl sokeria
reilu hyppysellinen suolaa

HUOM! Nämä kannattaa tehdä etukäteen. Suikaloi punasipuli renkaiksi. Kiehauta liemen ainekset ja kaada liemi sipuleiden päälle. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa miellään seuraavaan päivään asti.

Jogurttikastike

3 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 limen mehu (tai maun mukaan)
2 valkosipulinkynttä
hienoa merisuolaa

Raasta valkosipulinkynnet. Sekoita ne ja kaikki muut ainekset yhteen kulhossa. Mausta suolalla. Anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Lisäksi

Tuoretta lehtipersiljaa hienonnettuna
Tuoretta minttua hienonnettuna
Rapeaa salaattia
Viipaloituja retiisejä
Pitaleipiä

Kokoa annokset. Halkaise lämmitetyt pitaleivät. Täytä ne punajuuriquinoa-härkäpapupihveillä, salaatilla, viipaloiduilla retiiseillä, yrteillä sekä jogurttikastikkeella ja pikkelöidyllä punasipulilla.

Ei kommentteja: