torstai 11. syyskuuta 2014

Hävikkiherkku - köyhät ritarit & karamellisoitua omenaa



Mummullani ei ruokahävikkiä syntynyt. Ruoanjämät käytettiin milloin mihinkin. Perunamuusin lopusta pyöräytettiin seuraavana päivänä pari perunarieskaa ja paistin rippeistä kehkeytyi maittava laatikkoruoka. Kuivahtaneen pullapitkon ja vaalean leivän loput taas jalostuivat valurautapannulla voissa paistaen mitä maukkaimmiksi köyhiksi ritareiksi. 

Maanantaina alkaneen Kuluttajaliiton järjestämän Hävikkiviikon (8.-14.9.2014) hengessä sopii itse kunkin pohtia omaa ruokahuoltoaan. Syntyykö sitä hävikkiä turhan paljon, vai onko kaikki mallillaan? 

Valitettavasti en voi tässä asiassa omaa kirkkauttani kummeksua. Välillä petraan ja hävikin pieneneminen heijastuu suotuisasti myös ruokalaskuun. Arjen tuoksinnassa on kuitenkin helppo livetä kaidalta polulta. Kun viikon ruokaostoksia ei mieti etukäteen, vaan ostaa mitä milloinkin mieli tekee, syntyy ainakin meillä vääjäämättä myös hävikkiä.

En ole paheineni yksin. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen mukaan keskivertosuomalainen heittää vuosittain 24 kiloa eli 125 eurolla ruokaa roskiin. HSY:n laskelmien mukaan nelihenkinen perhe voisi kaatopaikalle kärräämällään rahasummalla käydä vuoden aikana joko kahdeksan kertaa elokuvissa, kolmesti Linnanmäellä tai kerran yhteisellä kylpylämatkalla. Kaikkein eniten minua kuitenkin kylmää ajatella poisheitetyn ruoan suoria ja epäsuoria ympäristövaikutuksia. 

Nyt on jälleen aika petrata tällä saralla. Ryhdikkäämpi elämä on hyvä aloittaa lapsuuteni hävikkiherkun, eli köyhien ritareiden siivittämänä. Karamellisoidut omenat virittävät ritarit syysasuunsa ja annos kruunataan vaniljalla maustetulla kermavaahdolla. Eikä tämä suinkaan ole mikään kompromissiherkku, vaan täysipainoinen jälkiruoka, jolla voi korvata vaikkapa omenapiirakan.

P.S. Hävikkiviikon Facebook sivuille pääsee tästä, ja halukkaat voivat osallistua hävikkikuvakilpailuun Instagramissa.







Köyhät ritarit & karamellisoitua omenaa (kolmelle-kuudelle)

6 viipaletta pullaa tai vaaleaa leipää
2,5 dl täysmaitoa
2 munaa
1-2 rkl sokeria
voita paistamiseen

Omenat
4-6 hapokasta (kotimaista) omenaa 
2 rkl voita
3 rkl sokeria
kanelia

Vaniljakermavaahto
2 dl vispikermaa
1/2 vaniljatangon siemenet
1 tl sokeria

Aloita karamellisoimalla omenat. Kuori  omenat ja poista niistä siemenkota. Kuutioi omenat. Sulata voi ja sokeri pannulla. Kuumenna, kunnes seos karamellisoituu eli muuttuu kullanruskeaksi. Lisää omenat ja kypsennä niitä, kunnes ne pehmenevät. Mausta kanelilla.

Valmista sitten kermavaahto. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet kulhoon. Lisää kerma ja vatkaa vaahdoksi.

Paista lopuksi köyhät ritarit. Sekoita maito, munat ja sokeri kulhossa. Upota pulla- tai leipäviipaleet maitoon ja anna niiden kostua. Paista runsaassa voissa ruskeiksi.

Tarjoa ritarit karamellisoitujen omenoiden ja kermavaahdon kera.





4 kommenttia:

Jokihaka Kokkaa kirjoitti...

Hieno blogi sulla! Piti selailla ihan useampi postaus kerralla.
Miten en ole tähän ennen törmännyt..?

Jonna / suolaa&hunajaa kirjoitti...

Omenan rakastamiseni tulikin jo selväksi omassa omenapostauksessani, joten eiköhän ole selvää, että tämä osuu suoraan makuhermoon syvälle. Olen nimittäin myös pullahiiri.

Selina kirjoitti...

Kiitos Jokihaka kauniista sanoistasi. Kiva, kun tykkäät. Hieno on sinunkin blogisi!

Selina kirjoitti...

Hihi, Jonna, pullahiiri omenanrakastaja ei voi olla tykästymättä näihin. poden juuri nyt omenahuumaa - tänään on suunnitelmissa tarte tatin, yksi parhaista omenajälkkäreistä.