torstai 13. joulukuuta 2012

Tummaa suklaafudgea pakettiin


Aikuisten joululahjat tuottavat vuosi vuodelta enemmän päänvaivaa. Kun kaikilla on jo kaikkea yllin kyllin, olen yhä useammin alkanut antaa lahjaksi herkkuja. Ainakin itsestäni on kiva saada ruokalahjoja.
Keittelin kokeeksi tummaa suklaafudgea, ja voi olla, että näitä paljastuu kääröjen kätköistä myös aattoiltana. Tämä satsi on kuitenkin menossa joulunalustuliaisiksi ystäville. 

Alkuperäinen resepti löytyi täältä. Koska pidän enemmän tummasta kuin maitosuklaasta korvasin ohjeen maitosuklaan 60%:lla suklaalla ja jätin vaahtokarkit pois. Ehkä tuotokseni on vähemmän makea kuin maitosuklaaversio, mutta kyllä näilläkin makeannälkä lähtee. Ajattelin kehitellä reseptiä edelleen ja kokeilla massan maustamista espressolla tai appelsiinilla. 

Fudge kannattaa ottaa huoneenlämpöön temperoitumaan ainakin tuntia ennen tarjoamista. Jos taas haluat koristella karkkien pinnan tomusokerilla, tee se heti jääkaapista ottamisen jälkeen.

Sahalaitakuvoiset pussit löysin Pulushopista. Ennen pussiin pakkaamista, fudget kannattaa kääräistä leivinpaperiin, muuten lopputuloksena on nuhruinen paketti.  

Tumma suklaafudge

2 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
3 rkl voita
2 rkl hunajaa
100 g tummaa suklaata (60%) 

Kiehauta kerma, sokeri ja voi. Lisää hunaja. Keitä sekoitellen, kunnes seos sakenee. Kun seos jähmettyy ja pysyy koossa, kun pienen tipan pudottaa vesilasiin, on seos valmista.

Ota liedeltä ja sekoita, kunnes seos hieman jähmettyy ja sakenee. Rouhi suklaa ja lisää se sokseen. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut ja muuttunut notkeaksi ja tasaiseksi massaksi.

Kaada leivinpaperilla vuorattuun pieneen vuokaan. Peitä ja anna jähmettyä jääkaapissa. Leikkaa paloiksi.

P.S. Tein tätä tuplasatsin





Ei kommentteja: