maanantai 30. heinäkuuta 2012

Libanonilaiset kafta-kebabit nuotiolla

libanonilaiset kebabit, grillatut kafta-kebabit, libanonilaiset lihavartaat

Tulihan se vihdoin ja viimein: helteinen heinäkuinen päivä, jolloin eväskorit ahdetaan aamuvarhaisella täyteen herkkuja ja suunnataan piknikille luonnonhelmaan. Piknikkoreihin pakkasin mausteisia libanonilaisia kafta-kebabeja, paahdetun munakoison ja kesäkurpitsan mehustamaa yrttistä bulgursalaattia, hummusta, oliiveja ja turkkilaista jugurttia. Viime hetkellä nappasin mukaan myös halsterit, sillä liha oli määrä kypsentää nuotiolla saaressa. Näin myös tehtiin. 

Halsterit ovat mitä parhain väline retkimuonan valmistamisessa, joskin ne tällä kertaa tekivät varrastikkut turhiksi. Pari bambutikkua paloi jopa poroksi. Vartaat olin tehnyt kotona jo etukäteen ja käärinyt ne kelmuun. Näin ollen perillä saaressa ruoan valmistaminen oli sangen helppoa, ainakin jos pitää nuotiolla istumisesta. Kertakäyttögrilli on puolestaan oiva apu niille, jotka eivät tulen tekemisestä perusta. Tietysti näitä voi myös grillata ihan perinteiseen tapaan mökillä tai kotipihalla. Niin mekin teemme usein.





Marimekon Tuuli-kangas paikallaan rantakalliolla.

 Libanonilaiset kafta-kebabit

800 g naudan jauhelihaa
1 sipuli silputtuna
1 valkosipulin kynsi murskattuna
2 rkl silputtua persiljaa
2 rkl silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja
1,5 tl paprikajauhetta tai paprikahiutaleita
1/4 tl jauhettua maustepippuria
1,5 tl kuivattua minttua
2/3 tl jauhettua juustokuminaa
2/3 tl jauhettua korianteria
ripaus cayennepippuria
1,5 tl suolaa

Kuullota sipuli pannussa. Yhdistä kaikki aineet kulhossa ja sekoita tasaiseksi massaksi. Muotoile kebapeiksi ja työnnä varrastikku keskelle. Grillaa tai (kypsennä nuotiolla) n.5 min.

piknikeväät





Ei kommentteja: