maanantai 30. huhtikuuta 2012

Churrot - vappumunkit espanjalaisittain





Lapsuudessani vietin paljon aikaa Espanjan maaseudulla, missä isälläni oli talo. Kyläjuhlissa ja markkinoilla minun ja veljeni oli aina saatava churroja, pitkulaisia espanjalaisia munkkeja. Niitä ostettiin joka kerta samasta kojusta. Harmaahapsinen ukko kääräisi punavalkoisesta paperista suuren tötterön ja täytti sen tulikuumilla churroilla. Ah, miten hyviä ne olivatkaan.

Tänä vuonna vietämme vappua Espanjassa. Massa maan tavalla, vappumunkeiksi paistoin churroja.
Churrot
7 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 muna
4 dl maitoa
auringonkukka- / rypsiöljyä paistamiseen
Pinnalle:
9 rkl sokeria

Sekoita kulhossa  kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos toiseen kulhoon. Vatkaa erillisessä kulhossa muna ja 2 dl maitoa. Tee jauhoseoksen keskelle syvennys ja kaada maitoseos syvennykseen. Sekoita tasaiseksi. Lisää loput maidosta ja sekoita. Taikinan on oltava tasaista ja tarpeeksi kiinteää purostettavaksi.
Kuumenna öljy 190-asteiseksi. Laita taikina pursotinpussiin ja pusota pitkiä kiehkuroita öljyyn. Öljyn on oltava tarpeeksi kuumaa, jotta churrojen pinnasta tulee rapea. Paista churroja 4-5 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita. Nosta kypsät churrot öljystä reikäkauhan avulla ja aseta ne talouspaperin päälle kuivumaan. Paista loput churrot samalla tavalla. Kun churrot ovat jäähtyneet, leikkaa ne saksilla reilun 10 cm paloiks. Pyörittele palat sokerissa. Halutessasi voit lisätä sokerin joukkoon myös kanelia.

Ei kommentteja: